Erilaisten sairauksien, kuten migreenin hoito ainutlaatuisin menetelmin Klaukkalasta koko Suomeen

Kysy lisää palveluistani

Hevospalvelut Amirit Oy:n Aimo Koskinen Klaukkalasta on erikoistunut myös muun muassa ihmisten migreenin hoitoon sekä muiden hermostoon liittyvien sairauksien uusimpiin hoitotekniikoihin. 


Minulla on yli 40 vuoden kokemus erilaisten sairauksien tutkimuksesta sekä hoidoista. Tutkimukseni keskiössä on aina itse ihminen. Havainnoin tarkasti ja löydän sairauskuvan kuuntelemalla, tarkkailemalla ja hermostoa tutkimalla.

Hermoston lisäksi käyn aina tarkasti läpi potilaideni terveyshistorian ja oireet. Yksityiskohdat ovat tärkeitä, sillä pienetkin terveysongelmat voivat kasvaa ajan myötä suuriksi.


Tule löytämään ratkaisu terveysongelmiisi! Palvelen potilaita koko Suomen alueella.

Hoidettavat sairaudet

Olen saanut tarkkojen ja turvallisten tutkimus- ja hoitomenetelmieni avulla hallintaan muun muassa seuraavia sairauksia:

  • Migreeni

  • Psoriasis

  • Iskiasvaivat

  • Lihasten ja lihasten hermotuksen ongelmat (esimerkiksi urheilijoilla)

  • Kihti

  • MS-tauti.

Olen erikoistunut erilaisten hermosairauksien tasokkaaseen ja aidosti toimivaan hoitoon. Esimerkiksi hoitamani mykkänä syntynyt poika oppi puhumaan vuoden hoidon jälkeen. 

Muista hakea apua terveysongelmiisi hyvissä ajoin. Esimerkiksi nuoruudessa sattuneet pienet onnettomuudet voivat kasvaa ja muotoutua vakaviksi aikuisiän terveysongelmiksi. Älä vähättele vaivojasi tai ota terveyttäsi itsestäänselvyytenä, vaan kaivaudu tutkimusteni avulla ongelmien ytimeen.

Migreenin ja psoriasiksen tehokas hoito

Haluatko pysyvästi eroon jatkuvista migreeneistä? Käyttämäni hoitomuoto on täysin turvallinen ja sen tavoitteena on laittaa migreenihermosto toimimaan. 

Migreenin ohella olen erikoistunut muun muassa psoriasiksen hoitoon. Olen tutkinut ja hoitanut esimerkiksi nivelpsoriasista (tunnetaan Suomessa reumana) jo 25 vuoden ajan.


 Olen auttanut jo lukuisia migreeni- ja psoriasispotilaita.

Naishormonien epätasapainotilat ja psykosomaattiset ongelmat

Viimeisten 10 vuoden aikana olen perehtynyt myös naishormoneihin ja vaihdevuosiin. Olen pitänyt myös lukuisia luentoja vaihdevuosiin liittyen. Mikäli epäilet kärsiväsi hormonien epätasapainosta tai muista hormonaalisista ongelmista, ota minuun yhteyttä. 


Voin antaa avun myös erittäin vaikeisiin psykosomaattisiin oireisiin, kuten kuolemanpelkoon ja tulevaisuudenpelkoon ja antaa niihin käytännön avun. Tutkin paljon myös nuorten puhelimen käyttöä ja sen vaikutusta mielenterveyteen.

Ota yhteyttä ratkaisukeskeiseen, kokonaisvaltaiseen terveyden asiantuntijaan!

Ota yhteyttä